maanantai 15. tammikuuta 2018

Göteborg 13.1.2018


Vihdoin koitti lauantai 13.1. ja reissumme Göteborgiin! Olimme suunnitelleet lähtevämme kyseiselle päiväreissulle jo muutaman viikon, junaliput ostimme muistaakseni viikkoa aikaisemmin. Sain ruotsalaiselta kaveriltani hurjasti vinkkejä reissulle, missä kannattaisi käydä ja mitä tehdä. Läheskään kaikkea emme kerenneet tehdä, siinä ehkä syy lähteä uudestaan reissuun...


Junamme lähti Skövdestä 10.15 aikoihin, 
matka Göteborgiin kesti n. 1h 15 min. 


'Vagn 7, Göteborg' 
Matkustimme SJ- nimisen yhtiön junalla. 


Perillä ollaan! Matka ei ollut pitkä, oli mukava vain istua ja katsella maisemia. Suunnittelimme hieman päivän ohjelmaa ja saimme juttuseuraa, sillä takanamme istuvat matkustajat olivat päätelleet (rallienglannistani kai??), että olemme Suomesta. Siitä riittikin taas juteltavaa, ja toinen matkustajista osasi toivottaa meille tervehdykset ja päivänjatkot suomeksi. 


Göteborg Centralstation





Seilasimme hetken rautatieaseman vastapäätä sijaitsevassa Nordstan- kauppakeskuksessa ja löysimme pian itsemme brunssilta Le Pain Francais- kahvilasta. Kahvila oli sisustettu upeasti.




Kahvilan yläkerran sisustus oli mielettömän kaunis ja viihtyisä <3


Brunssin jälkeen jatkoimme vielä hetken kauppojen kiertelyllä, sitten lähdimme ulos kävelemään vailla päämäärää. Halusimme nähdä sataman, ja pian löysimmekin sinne, jopa ilman karttaa! 

 







Otimme kuvia ja ihailimme satamaa, 
harmaasta ja kylmästä säästä huolimatta. 


Satamasta lähdimme kävelemään taas ilman tiettyä määränpäätä, ja yhtäkkiä Kristan suu aukesi ja hän oli hieman järkyttynyeen näköinen. Ehdin miettiä vaikka mitä, mutta sitten käännyin ja näin Marimekon pienen putiikin! Marimekko lukeutuu suosikkimerkkeihini ja mielenkiinnosta menimme sisään. Tervehdimme kauppiasta suomeksi, ja myöhemmin hän kysyikin suomenkielen taidostamme ja siitä, puhummeko suomea miten hyvin. Rupattelimme hänen kanssaan tovin ja kysyimme vinkkejä lähimpiin kirpputoreihin. Saimme ohjeet ja lähdimme taas kohti uutta. 



Shoppailu ja kävely kävivät voimille, joten suuntasimme seuraavaksi syömään Vapianoon. Hauska sattuma oli, että olimme olleet tasan vuosi sitten yhdessä Helsingin Vapianossa syömässä.


Ruoka- ja lepotauon jälkeen lähdimme takaisin ulos kiertelemään eri katuja ja päämäränämme tälläkertaa rautatieasema. Göteborg on hyvin kaunis kaupunki ja muistutti osittain Helsinkiä, ehkä syynä ihmispaljous, kauniit kadut ja muut isojen kaupunkien yhtäläisyydet. Lähden mielelläni uudestaan kyseiseen kaupunkiin! 





Kyllä tämän tytsyn kanssa on rattoisaa reissata :) 




2 kommenttia:

  1. Ihana Göteborg! On muuten aika mukava kesäkaupunkina :-)

    Ajattelitteko viipyä Stokiksessa hetken paluumatkalla?

    VastaaPoista
  2. Olisi varmaan ihana nähdä Göteborg kesällä, yksi syy lisää jäädä tänne :D Ja suunnitelmissa olis kierrellä vähän joo!

    VastaaPoista